Sitruunaa, nesteenpoistonappuloita, vitullista krapulaa ja pakko-oireita

Huokaus, mitä mä totesinkaan siitä omasta ympyrästäni viime kirjoituksessa....vedin eilen niin paljon viinaa että kuupassa tutisi, heiluin jossain jatkojen jatkoilla ilman miestäni ja muisitikuvat on hatarat omista tekemisistä. Vedin sitten kunnon Tuhkimo-kännit koska kengät oli muovipussissa, rikkinäisinä kylppärissä. Joku oli antanut mulle taksirahaa. Röökii olin polttanut askillisen vaikka enhän mä polta. Sielu hukassa, tyhjänä, viinankatkuisena, rikkinäisen iittalan lasin muodossa lattialla. Ei jumalauta mikä päivä.

Kattelen turvonneita silmiäni ja turpeita krapulahuulia peilistä ja meinaan parahtaa itkuun. Voi vittu mikä possu-sammakko. Rupikonna. Mies on töissä ja päätän kiskoa kannullisen kylmää vettä jossa sitruunaviipaleita ja pari limeviipaletta. Sitrusveden kaveriksi löysin Nestemin pillerit ja luen pakkauksen selkämyksestä;
"Annostus: 2 tablettia 2 kertaa päivässä. Ohjeen mukaista annostusta ei saa ylittää. Liiallisella käytöllä voi olla laksatiivisia vaikutuksia."
Näitähän olen napsinut ennenkin ppitämään nestepöhöt poissa. Tää on vaan yrttiuute-magnesiumtabletti joka sisältää koivunlehti,- nokkos,- ja peltokorteuutetta. Niin ja sitä magnesiumia. Hummmmm....
Eli otan nyt neljä tabua ja iltaa kohden kaksi ja kaksi. Tuplana, olenhan näin pötsönäkin.

Yhtäkkiä havahdun siihen että kellohan on jo noin paljon ja että olenko muistanut syödä mitään. Ja että pitäisikö syödä jos ei ole nälkä? Vilkaisen peiliin ja totean että ei titenkään täydy syödä. Kyllä mä tiedän että mun päässä nää  asiat menee ja pelaa ihan jollain omalla loogiikalla, ihan omassa maailmassa. Että yksi terveyden edellytksiähän on se, ettei syödä mussuta silloin kun ei tarvitse. Jos keho ei sano että se haluaa ruokaa, niin miksi sitten ahdan sitä?

En tiedä onkohan muilla samaa suhdetta ruokaan, siis sellaista että jääkaapilla käyminen tuntuu suurelta rikokselta, ryöväykseltä, huijaamiselta. Että jos olen laskenut syöväni 5 oliivia ja napostelenkin niitä tuplasti, olen käynyt ruokavarkaissa. Onkohan sillä tunteella jotakin sen kanssa tekemistä että muksuna sai aina kuulla että ei saa ravata jääkapilla ja ja kun siellä jotain lapsen mielestä nannaa (nakkeja tms.) sai huutia koska niistä piti valmistaa koko perheelle kastiketta päivän ruokaan -että millainen ruokarosvo ja itsekäs possu on kun ajattelee vain omaa napaa ja syö muiden ruuat. Tai siis, eihän mutsi niin suoraan sanonut mutta se meuhkaaminen oli sen laatuista että siitä tuli aina sellainen fiilis.

Sitä huomaa itsestään kaikkia tällaisia pikkuklikkejä ja tajuaa kuinka monisyinen ja kerroksinen koko tää mun pään parahdus oikein on. Tänään meinasin lähteä karkuun kodistani, ajattelin etten ansaitse elää.
Halusin hypätä parvekkeelta keskellä kirkasta päivää, syödä jollain reseptilääkkeilä itsensä unholaan tai repiä valtimot auki ja pulputa keskelle perheen ruokapöytää, suihkuta kuin teurassika näille seinille joiden vankina tunnen olevani.

Vaik ei ne oo nää seinät. Se on tää mun mieli joka kuristaa mut hengiltä. En mä kuitenkaan lähtenyt, enkä teurastanut mitään tai ketään. Mä rupesin vaan laskemaan;
kalorit, hiilarit, rasvat, kuitua, vitamiineja, proteiinia,.......ja yhtäkkiä, ei mun teekään mieli syödä.